AJANKOHTAISTA

26 huhti 2017

Kirjoitustyöpajan tekstisatoa 19.4.2017

Kirjoitustyöpajan ohjaaja sanataideopettaja Jenni Hurmerinnan ohjeen mukaisesti osallistujat esittelevät itsensä jonkin esineen kautta minä -muodossa:

Sarah Nasser El-Dinen esittelyteksti: PUNAINEN KENKÄ

Minä olen punainen kenkä. Yhdessä kaksoissisareni kanssa autamme omistajaamme kulkemaan jäisillä pinnoilla ja pysymään lämpimänä elämän pakkasten keskellä. Meidät on sidottu tiiviisti hänen nilkkojensa ympärille ja estämme akilleenkantapäähän kohdistuvia hyökkäyksiä, joita aina välillä tulee ympäröivästä maailmasta. Kuin huomaamatta me pehmennämme asfalttia vasten kaikuvien askelten tömähdyksiä.

Tajunnanvirtatekstit ja työpajan vapaaehtoisuus -kirjoitusteeman ympärille punoutuvat tekstit:

Sarah Nasser El-Dine: PÄIVÄKIRJAMERKINTÖJÄ SAIRAALASTA

Rakas päiväkirja, olen nyt kolmatta viikkoa täällä osastolla. Ruokaa on yllin kyllin ehkä liikaakin. Muuten on ihan mukavaa, mutta täällä ei ole mitään tekemistä. Ei voi kuin meluta ja mellestää, (silti tekemättä numeroa itsestään, muutakuin vaaalla joka aina näyttää liikaa), katsoa music televisionia, ja kuluttaa lattiaa liian raskailla jaloilla, joita pakottava liike koko ajan pakottaa. Ei jaksaisi vain odottaa hiljaisuuden vallitessa seuraavaa ateriaa, joka tulee aina liian pian, vaikka aika onkin kuluttavaa ja liikaa sitä kulutettavana. Paino on hävinnyt olkapäiltäni, kun siellä eivät enää tappele enkeli ja piru rinnakkain, (ja kaikki sanovat että pitäisi syödä). Tuuli puhaltaa ruumiini läpi, jos uskallan mennä ulos ilman saattajaa.

Tuula Haataja: OSALLINEN

Katselen tiededokumenttia 14 tarinaa yksinäisyydestä. Miten monta tuttua lausahdusta TV-ruudulta lyö vasten kasvojani: ”Haluaisin jonkun käyvän juttelemassa.” ”En käytä itsepalvelukassoja, jotta saan puhua jonkun kanssa.” ”Juttukaveri puuttuu.” ”Yksinäisyyden myöntäminen nolottaa.” Yksilön kokemus on tuttu, mutta silti tarinat koskettavat ja järkyttävät. Eristäydymme ja olen osa tätä kehitystä.

Yksinäisyys, aikamme ilmiö, on tutkimuksissakin tappavaksi todettu. Ja olen osa tätä karmaisevaa kehitystä. Työstäni käsin tämän tunnistan ja näen. Koulutan ja silti olen osa tätä kehitystä. Lähelläni eläville ihmisille, mitä olen? Miten paljon pystyn antamaan aikaa yksinäiselle isälle tai jollekin muulle läheiselle, jonka yksinäisyyden näen. Kipeän paradoksin äärellä olen. Mitä voin tehdä? Sillä yksilön on lähdettävä liikkeelle, jotta voimme sanoa, mitä voimme tehdä?

Toisaalla luen tutkimusta halusta auttaa, halusta tehdä ja olla osallinen. Työhuoneen nurkassa kirjoitan ja otan kantaakin. Vaikuttaminen on tärkeä osa ilmiöiden näkyväksi tekemisen prosessia. Merkittävämpää ovat ruohonjuuritason kohtaamiset. Sen mahdollistaminen, että vapaaehtoinen omista, ehkä yksinäisyyden, motiiveistaan käsin saa tilaisuuden.

Tuula Haataja