AJANKOHTAISTA

16 huhti 2018

Mitä tapahtui sunnuntaisella kävelyretkellä?

Avasin ulko-oven. Mukava puistoinen kävelyreitti alkoi melkein kotioveltani. Jalkojeni alla kahisi sora auringonpaisteen lämmittäessä kasvojani. Polun varren lumikinokset olivat lässähtäneet kuin huonosti paistetut marengit, vesi solisi pientareella ja taustalta kuului linnunlaulua.

Pitäisiköhän minun laittaa päälle kännykkäni liikuntasovellus? Sormeni etsiytyivät kosketusnäytölle. Samassa kuulin edestäni puhetta:

– Tiedättekös, nämä sanat ovat ensimmäiset, jotka olen kenellekään sanonut tänään, virkkoi vanhempi rouva.

Nostin katseeni kännykästä, pistin sen taskuuni ja sanoin:

– Niinkö? No voi että, kyllä on harmi. Ja nyt kun on vielä näin kaunis sääkin!

Manailin itsekseni. Voisin joskus kiinnittää huomiota muuhunkin kuin kännykkääni – esimerkiksi kanssaihmisiini.

Rouva jutteli minulle oikein mielissään säästä ja keväästä. Hymyilin ja vaihdoin hänen kanssaan mielipiteitä. Juttutuokiosta sukeutui oikein mukava. Jatkoin matkaani hetken kuluttua. Olin luonut itselleni ja rouvalle hyvää mieltä. Ei se paljoa vaatinut: hymyn ja pariminuuttisen. Tätähän voisi tehdä vaikka useammin!

Voisin vaikkapa:

Mihin vapaaehtoistyöhön sinä haluaisit lähteä mukaan?

 

T: Minna Tukipilarilta