AJANKOHTAISTA

3 loka 2018

Opaskoira tekee työtään eleettömästi

Minulta ei nykyisin enää edes  kysytä  ilmoittautuessani  tuttuihin  tapahtumiin, että otatko  opaskoiran  mukaan. Sehän on itsestäänselvyys. Siellä missä minä, siellä koirani.

Opaskoira on minulle se aktiivisen elämän mahdollistaja ilman näkevää ihmistä. En ole riippuvainen  vuorokaudenajasta tai siitä, mihin tahdon mennä. Koira lähtee iloisena aina varmasti mukaan.

Opaskoirahan on liikkumisen apuväline, mutta minulle myös se paras kaveri ja itseluottamuksen  tuoja. Koiralle kerron ne parhaimmat ilot ja syvimmät surut. Opaskoiran kanssa liikkuminen minulle on vaivatonta ja kuten olen sanonutkin, jos eksyn, en eksy yksin.

Opaskoira tekee työtään hyvin eleettömän näköisesti ja monikin luulee tästä syystä, että koiralla on  paha olla ja se pakotettuna tekee työtään. Tämä ei  pidä  ollenkaan paikkaansa. Tälläistä  työnarkomaania kuin opaskoira en ole ikinä tavannut. Riittää, kun Bopi huomaa minun ottavan käsilaukun, niin silloin jo ollaan eteisesssä  menossa. Hän  tietää, että hän on koiristamme  ainut, joka pääsee mukaan. Lenkillähän käyn paljon koko porukan kanssa, mutta  töihin pääsee vain opaskoira  äidin kanssa yksin varmasti.

Tästä eleettömyydestä johtuen moni kokee tarvetta tulla piristämään opaskoiran niin tylsää elämää. Opaskoira keskittyy työhönsä valjaissa ja ne hurvittelut tehdään vapaa-ajalla. Joten opaskoiralla on  kaikki se muu aika minkä hän ei ole valjaisssa. Mutta tämä positiiviseksi tarkoitettu  juttelu tai silittäminen on erittäinkin haitallista. Opaskoiralla herpaantuu keskittyminen ja näin reitti voi mennä sekaisin ja koirakko päätyä vaikka ajoradalle eikä se eksyminen opaskoirankaan kanssa ole mukavaa.

Tästä syystä: annathan opaskoiralle aina työrauhan ja ihastele vain etäämpää, mutta älä jää tuijottelemaan kumminkaan lähempää. Opaskoira rakastaa herkkuja ja on aina nälkäisen näköinen, mutta sitä hän ei ole! Opaskoiralle ei ikinä pidä antaa mitään ruokaa, hän saa sitä kyllä kotonaan käyttäjältään ihan varmasti!

Minun opaskoirani harrastaa paljon muuta myös  työnteon  lisäksi. Uusimpana  lajina olemme  löytäneet vesiagilityn. Minun sokeus kun tuo moneen lajiin rajoitteita. Vesiagility on ollut Bopin mielestä  niin kivaa, että perheemme kuopus innostui tästä lajista Bopin kanssa. Joten se on vähän vastapainoa lenkkeilyille metsässä, mitä teen paljon joka ikinen päivä. Ja vettä rakastavalle koiralle  juuri se paras laji!

 

Kuvassa musta labradorinnoutajarotuinen opaskoira harrastaa vesiagilityä ja ui sisäaltaassa kameraa kohti. Opaskoira on vapaalla.

Opaskoirahan on siitä onnellisessa asemassa, ettei sen tarvitse viettää päiviään yksin kotona vaan  juuri minun tätäkin kirjoittaessani työhuoneessani jaloistani kuuluu kuorsaus. Ei onnellisempaa koiraa voisi ollakkaan.

Annetaanhan jatkossa opaskoirille työrauha, eihän meistä kukaan mene bussikuskillekkaan  lässyttämään kesken matkan. Mutta opaskoiran käyttäjälle saa kyllä puhua, hekään eivät  pure, kuten eivät  opaskoiratkaan. Opaskoirat aloittavat työuran vasta n. 2-vuotiaina  ja  eläkkeelle he siirtyvät  viimeisään 12-vuotiaina. Yllätyksekseni he osaavat sitten nauttia eläkepäivistään, silloin nimittäin pääsee  sohvallekkin… työuran aikana kun on tyydyttävä omaan petiin. 🙂

 

T: Katja Heinonen